Arkisto

Artikkelit ajalta toukokuu, 2014

Ravintola Krullan brunssi – ”ok” ruokaa, asiakaspalautteita inhoava omistaja

toukokuu 18th, 2014 Ei kommentteja

Päätimme lähteä Helsinkiin brunssille ja lopulta paikaksi valikoitui Ravintola Krulla Lönnrotinkadulla (http://krullas.com/ ). Paikasta on kuulunut monenlaisia kokemuksia, varsinkin palvelusta, mutta en sentään olettanut että huonointa palvelua saa itse paikan omistajalta.

Brunssin hintaan (20e) kuuluu pääasiassa paria erilaista leipää, jogurttia, croissantteja, salaatteja, juustoja, suppea valikoima leivänpäällisiä, jäkiruokakakkuja sekä kahvia ja tuoremehua. Saapuessamme paikalle tarjoilija myös mainitsi että settiin kuuluu lämmin ruokalaji, jonka voisi valita listalta. Nämä lämpimät ruokalajit olivat erilaisia pieniä omeletteja ja pannukakkuja hillolla tai marjoilla, jotka olivat ihan perus lettuja. Ei siis mitään kummallista tai monimutkaista keittiön osalta. Tilasimme feta-tomaatti omeletin sekä pannukakun marjoilla.

Ihmettelimme jo muita ruokia syödessämme kuinka keittiöstä tuli todella hitaasti näitä lämpimiä ruokalajeja pihalle, useampi asiakas kävi kyselemässä onko heidän tilauksensa unohtunut ja joku mainitsi myös että jos ei kohta saa annostaan niin hänen olisi pakko lähteä. Useampi asiakas oli jo syönyt lautasensa moneen kertaa tyhjäksi ja odotti enää ainoastaan tuota lämmintä ruokaansa.

Odotettuamme miltei tunnin näitä lämpimiä annoksia, ja jo aikoja sitten syötyämme jälkiruokia myöten ateriamme mainitsin ohikulkevalle tarjoilijalle että ravintolan kannattaisi varmaan harkita luopumista siitä, että lämpimät ruoat automaattisesti kuuluisivat brunssiin, vaan ne voisi laittaa optioksi joka helpottaisi keittiön painetta – keittiön kun selvästi laahaa perässä tilaustensa kanssa. ”Paine” tosiasiassa oli muutaman kymmenen asiakkaan kokoinen ja tosiaan tehtävät annokset omeletteja ja normaaleita lettuja – tätä tosiasiaa vasten oli mielestäni käsittämätöntä että annoksia sai odottaa niin pitkään.

Tarjoilija kuunteli palautteeni ja ainoa mitä sanoi takaisin oli ”noinko meinaat? No kerron palautetta eteenpäin”. Tämän jälkeen kesti ehkä reilu 5 minuuttia ja keittiöstä ensimmäistä kertaa koko aikanamme kävelee kokintakkiin pukeutunut mies ulos kantaen kahta pientä lautasta, kävelee suoraan luoksemme ja ilman mitään pohjustusta alkaa paasaamaan meille englanniksi kuinka emme missään nimessä ole voineet odottaa tuntia vaan enemmänkin odotusaika on ollut 45 minuuttia – lisäksi hän kertoi että jos hänen kokkauksensa eivät kelpaa niin voi viedä ruoat poiskin. En missään vaiheessa ollut arvostellut hänen tekemiään ruokia, miten olisin voinutkaan kun emme olleet niitä edes maistaneet?

Jäin tuijottamaan pöytäämme saapunutta miestä suu auki ja kerroin hänelle että enpä ole hetkeen nähnyt ravintolassa tuollaista asennetta asiakasta kohtaan. Hänen mielestään suurin ongelma oli siis että asiakas oli maininnut tarjoilijalle odottaneensa miltei tunnin, kun aika oli hänen mielestään 45 minuuttia (joka nähtävästi oli sitten ihan normaalia). Totesin että hänen asenteensa on ihan käsittämätön, ja vastasi asiakkaalle haistattelua, jolloin hän korjasi luunsa tuhisten takaisin keittiöön. Kaverin asenne oli niin röyhkeä että oli pakko tiedustella tarjoilijalta olikohan kyseessä kenties itse omistaja, näin kuulemma oli.

Viereisessä pöydässä istunut pariskunta seurasi tilannetta ja omistajan poistuttua paikalta alkoi ihmettelemään kuulivatkohan he ihan oikein mitä juuri äsken tapahtui. Eivät itsekään kuulemma muistaneet nähneensä koskaan tuollaista asiakkaan kohtelua ravintolassa – ja ihmettelivät kanssamme onko todella jollain ravintoloitsijalla varaa moiseen.

Maksoimme annoksemme pois ja voin luvata etten kyllä itse ainakaan vaivaudu enää Krullaan asiakkaaksi, enkä suosittele paikkaa muillekaan.

Tags: Krulla Wiener Kaffeehaus, brunssi, brunch, Helsinki


Edit 27.11.2014

Netissä(*) olevien tietojen mukaan Krulla näyttää sulkeneen ovensa lokakuun 2014 lopussa ja ravintolan tilat ovat tyhjillään Lönkalla. Itselleni tämä ei kauhean kovana yllätyksenä tullut, koska jos omistajan suhtautuminen asiakkaisiin oli muillekin edes osittain sen kaltaista mitä me näimme, ei sillä pitkälle pötkitä.

Lähde : http://krullas.com/

Aiheet:Yleinen Avainsanat:

Bad Behavior has blocked 417 access attempts in the last 7 days.