Arkisto

Artikkelit ajalta marraskuu, 2008

Vihdoinkin joku sentään tajuaa

marraskuu 22nd, 2008 Ei kommentteja

Pääministerin ja muiden puhumasta asekiellosta on vihdoinkin tajuttu, että se on mahdoton – samalla ministeriö on lopettanut täyskiellon suunnittelun. Sinänsä harmi että tuo tajuttiin vasta siinä vaiheessa kun alettiin laskemaan kiellolle hintaa, eikä esim siinä että länsimaisessa yhteiskunnassa kyseisten pakkovaateiden suunnittelukaan ei pitäisi olla tätä päivää.

Tässä lehtijuttu jossa aiheesta kerrotaan :

Käsiasekiellon hinta: yli 116 miljoonaa

Hallituksen pohtima käsiaseiden täyskielto on kaatumassa hintaan. Yksityisen omaisuuden takavarikointi maksaisi valtiolle lunastuskorvauksina vähintään 116 miljoonaa euroa.

Pääministeri Matti Vanhasenkin (kesk.) aikoinaan ehdottama ja kansalaisadressilla vauhditettu käsiaseiden täyskielto on torppautumassa hankkeen kalleuteen.

Tällä hetkellä sisäministeriössä on käynnissä laaja selvitystyö aselaista, mutta käsiaseiden täyskieltoa emme valmistele, kertoo sisäministeri Anne Holmlund (kok.).

Kiellon arvioidut kustannukset ehtivät jo pelästyttää budjetinlaatijat.

Mikäli nyt Suomesta löytyvät arviolta 290 000 laillista pistoolia ja revolveria kiellettäisiin, valtio joutuisi perustuslakiin kirjatun omaisuudensuojan takia keräämään ne pois ja maksamaan niistä pakkolunastushinnan.

Luvallisten käsiaseiden myyntihintojen haitari on suuri, käytetyilläkin hieman alle sadasta eurosta yli tuhanteen euroon.

Varsinaiset kilpa-aseet voivat olla tuhansien eurojen hintaisia.

Vakuutusyhtiöiden mukaan keskiverto tarkkuuspistooli arvioidaan kotivakuutuksissa korvaushinnaltaan noin 500 euron arvoiseksi.

Jos tyypillisen harrastuskäytössä olevan käsiaseen käypä arvo määriteltäisiin reippaasti alakanttiin 400 euroksi, korvaussumma nousisi silti yli 116 miljoonaan euroon.

Summaan eivät sisälly esimerkiksi takavarikoitavat panokset.

Ei siis ihme, ettei ensi vuoden lisäbudjetissakaan näkynyt takavarikointiin korvamerkittyä rahaa.

Määrärahaa tähän tarkoitukseen ei ole ollut tarpeellista varata, Holmlund perustelee.

Hallituksella ei olisi kovin helppoja keinoja näin ison rahakasan löytämiseksi. Esimerkiksi viinaveron 10 prosentin korotus tuo valtiolle ensi vuonna 65 miljoonaa euroa, ja sekin kuluu budjetin paikkaamiseen.

Perustuslakivaliokunta: täyskorvaus kaikille

Taloussanomat kysyi eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäseniltä, voisiko aseiden takavarikoinnin toteuttaa poikkeuksellisesti ilman korvausta, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden nimissä.

Kansanedustajien mielestä ei.

Käsittääkseni omaisuudensuoja on tällaisissa asioissa hyvin selvä. Muissakin maissa, joissa kieltoja on toteutettu, valtio on joutunut korvaamaan yksityisen omaisuuden menetykset, sanoo valiokunnan jäsen Ville Niinistö (vihr.).

Jos kauppiaille korvattaisiin laillisen kauppatavaran pakkolunastuksen menetykset kirjanpitohinnalla, sama pitäisi yhdenvertaisuussyistä tehdä myös yksityisille kansalaisille.

Täyskorvauksen on oltava sama kaikille, sanoo valiokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.).

Yrittäjien vahingonkorvausvaateet todennäköisesti työllistäisivät tuomioistuimia vuosiksi. Lisäksi käsiaseisiin kuuluvat tarvikkeet ja patruunat tulisi todennäköisesti myös korvata jollain tavalla.

Jos muu omaisuus menettää pakkolunastuksen takia arvonsa, korvaus voi kohdistua myös siihen. Tätä on hyvin vaikea arvioida etukäteen, Sasi arvioi.

Valiokunnan varapuheenjohtaja Jacob Söderman (sd.) ei pidäkään kaikkien käsiaseiden pakkolunastusta järkevänä nykyisessä taloustilanteessa.

Se olisi raskas operaatio, eikä siitä ilmeisesti olisi vastaavaa hyötyä, sanoo Söderman.

Hänen mielestään aselupaehtojen jyrkkä kiristäminen ja lupavalvonnan parantaminen olisi kokonaisuutena toimivampi ratkaisu kuin täyskielto.

Britannian asekielto maksoi yli 137 miljoonaa euroa

Myös perustuslakivaliokunnan varajäsen, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie arvioi, että aseiden hallussapidon rajoittaminen on nyt helpompi vaihtoehto. Kieltoajatusta hän ei kuitenkaan vielä hylkäisi.

Toteutuksessa voitaisiin käyttää hyväksi esimerkiksi Englannin kokemuksia, sanoo Lapintie.

Britanniassa valtio lunasti vuoden 1998 käsiasekiellon jälkeen noin 162 000 asetta panoksineen. Omistajille maksettiin korvauksina yli 80 miljoonaa puntaa.

Nykyrahassa summa vastaisi 137,8 miljoonaa euroa. Lisäksi takavarikoinnin järjestelyt ja aseiden tuhoaminen maksoivat valtiolle ehkä kymmenisen miljoonaa.

Sisäasiainministeriö on aikonut tuoda esityksensä uudeksi aselaiksi eduskunnalle ensi keväänä.

Yksi yhä suunnittelulistalla oleva vaihtoehto on tietyntyyppisten, yleisimpiin urheiluammuntalajeihin soveltumattomien käsiaseiden kielto.

Selvitystyön valmistuttua tästä tehdään tarkemmat poliittiset linjaukset, Anne Holmlund sanoo

Lähde: http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2008/11/21/kasiasekiellon-hinta-yli-116-miljoonaa/200830102/12

Mielestäni tuo 400e/kpl on erittäin alakanttiin laskettu, itseltäni ei löydy yhtäkään asetta jonka arvo olisi nyt alle tonnin kappaleelta, kalleimman kiväärin maksaessa yli 3500e. Tuohonkun lasketaan päälle kaikki varusteet ja patruunat, jotka tulisivat arvottomiksi aseiden lunastuksessa, päästään jonnekin 15 000e päälle summaan omallakohdallani. Kyllä tulisi valtiolle kalliiksi.

Jos nyt kuitenkin lasketaan että käsiaseiden lunastus maksaisi tuon 116 miljoonaa ja maksajina toimisivat ne 57 227 henkilöä, jotka (väitetysti itse) allekirjoittivat aseiden kieltoa vaatineen adressin, ei tuo tekisi kuin 2027e/allekirjoittanut henkilö 😉 Tosiasiassa summa olisi kyllä varmasti kyllä suurempi – epäilin että ainakin tuplat (yli 230 miljoonaa). Ja huom, tässä siis vasta laskettu pistoolien lunastushinta.

Aiheet:Yleinen Avainsanat:, ,

Bad Behavior has blocked 417 access attempts in the last 7 days.