huhtikuu 28th, 2007
Jassu
Jääkiekon mm-kisat ovat täällä taas, eilen Suomen pelit alkoivat Ukrainaa vastaan ja seuraavat 2 viikkoa jännätään lätkän parissa.
Lätkän lisäksi tässä ollaan nyt pari päivää koiravahteinakin, Suvi lähti ruotsiin ja Lotta + Ida tulivat meilel hoitoon vappuun asti. Mikäs nota on hoidellessa kun ovat leppoisia kuin ihmisen mieli.
Tänään oli pihatalkootkin, kaikki oli oikeastaan tehty jo syksyllä joten tällepäivälle jäi kaljan juontia, makkaran syöntiä ja saunomista pienen haravoinnin päälle. Itselleni ei kalja maistunut ja jostain syystä vaikka viimeyönä nukuin yli 10h pistin päälle vielä 3.5h päiväunta
Huomenna ajattelimeme mennä koirien kanssa käymään kirkkonummen mökillä, katsotaan mitä keksitään
huhtikuu 14th, 2007
Jassu
Täksi päiväksi oli luvattu hienoa keliä ja päätimmekin pienellä porukalla lähteä tahkoamaan mutkapätkiä. Aamusella nokka kympiksi kohti Allrightin kauden avajaisia ja siitä parin kahvikupin jälkeen baanalle, ja kyllähän olikin kivaa.
Lähtö hieman viivästyi mutta se ei paljoa haitannut, reitti kiersi suunnilleen : Tuusula-Hinthaara-Porvoo-Myrskylä-Juornaankylä-Kausala-Jaala-Orimattila-Kellokoski-Järvenpää-Tuusula, kilsoja tuli noin 400 ja marssivauhti oli reipas
Testailin myös pari päivää vanhan uuden puhelimeni kameraa matkalla. Hommasin tosiaan tuollaisen Nokian N73 music edition-luurin, jossa on 3.2 Mpix kamera ja mm 2GB mp3-soitin ja sen kuvanlaatu vaikutti testikuvissa mainiolta. Tänään sitten kuvasin jonkun 80 kuvaa tuolla ja huomasin että ei tuo millään voi korvata edes pokkarikameraa. Tässä muutama otos tältä päivältä (en tiedä kauan niitä tuolla pidän tosin) :
http://jassu.kuvat.fi/kuvat/20070414-ajolenkki/
… Kaikki kuvat on kuvattu tuolla kamerakannyllä.
Tultiin eilen mökkeilemään ja viettelemään rauhallista pääasiäistä, vanhemmat ovat täällä jo viikon olleet joten mökit olivat lämpiminä ja kaapit täynnä ruokaa. Pitkästä aikaa ihan perheloma.
Lähdin duunista hieman aiemmin, koska tiesin että ruuhkaa olisi tiedossa. Koukkasin Toven kyytiin Peijaksesta ja sitten ei muutakuin baanalle. Olin odottanut kovia ruuhkia, mutta liikenne soljui yllättävän hyvin kuitenkin – ainoa mistä yllätyin oli todella kova tuuli. Tuuli itseasiassa oli niin kova että auton kaistalla pitäminen oli välillä jopa tuskaisaa, illalla niskakivusta huomasin että rattia oli saanut kyllä veivata ihan tosissaan.
Matkalla oli myös muutama mittapiste poliiseilla, toinen oli ihan höpöhöpö paikassa moottoritiellä 120km/h alueella jossa jono kulki noin 30-40 km/h alinopeutta, 0 autoa pysäytettynä. Toinen olikin sitten peruspaikalla juuri ennen Kuorttia kiihdytyskaistalla, tätä oikeastaan osasin odottaakin ja vastaantulevan auton valojen väläytys vahvisti epäilykseni. Vauhdit alas ja oikealle kaistalle palattuani pari autoa pyyhkäisi reipasta ylinopeutta ohi eikä mennyt kuin muutama sata metri kun mittamies näytti hyväksyttyä suoritusta ja liputti kaaharin sivuun – taisi korttia lähteä narulla kuivahtamaan.
Perille päästiin ja sauna olikin lämpimänä, joten ilta kuluikin sidukan ja saunan parissa – tänään sitten vaan oteltu rauhallisesti laittaen ruokaa ja taisi pienet päikkäritkin tuossa maistua. Nyt tuijotellaan idolsia ja mietitään voittaako Ari paljon vai todella paljon.
Viimeiset päivät ovat olleet todella kauniita, parhaimmillaan ollaan menty yli 15c asteissa mutta nyt on luvassa muuta – ylihuomisesta eteenpäin on taas hetki luvassa lämpöjä nollan pintaan.
Viikko sitte ntajusin että mulla on prätkässä mennyt huoltoväli umpeen, tosin kuin ihmeen kaupalla sain huollon jo seuraavan viikon alkuun. 18 tkm huolto ei ole iso, mutta taas muutama satku sinne menee – tosiasiassa paljon enemmänkin koska huomasin että etupumput vuotavat molemmat ja kun kyseessä on käännetty keula tekee tuo muutaman satkun lisää. ei kiva.
Prätkää on muutenkin hinkattu tässä, laitoimme pari päivää sitten hälyttimen kiinni ja nyt jos joku esim duunin pihassa tai kotona tallissa räpeltää pyörää piippaa mulla taskussa etähälytin. Himassa ei välttämättä tarpeellinen, mutta kiva pulikka varsinkin työpaikan pihassa koska konttorille ei pihalla vinkuva hälytin kuulu. Toivottavasti koskaan ei tuotakaan toki tarvitse.
Nyt tässä arvotaan sitten mikä on huomenaamun keli, eli pääsenkö ajamaan pyörällä duuniin ja sitten suoraan tuolta tiputtaa tuon huoltoon vai pitääkö mun mennä autolla ja lähteä sitten aikaisemmin hakemaan pyörää kotoa. Toivottavasti ensin mainittu vaihtoehto.
Edessä on lyhyt viikko koska pääsiäinen on tulossa, mökkiviikonloppua siis tiedossa. Eilen olikin keilailua ja baareilua ohjelmassa, joten ihan jees taas ottaa hieman relammin ensi viikonloppuna.