Arkisto

Artikkelit ajalta joulukuu, 2006

Joulu tulee

joulukuu 21st, 2006 Ei kommentteja

Viikko sitten palattiin kotiin ja nyt taas ollaan työrytmissä täysillä. Matka oli todella upea ja pakko myöntää että nyt jo kaipaan takaisin tuonne lämpimiin vesiin :D Jouluhössötyskään ei ole tuntunut oikein missään kun on loma pohjalla.

Huomenna vika päivä ennen piiiitkää viikonloppua, jouluaatto on sunnuntaina joten seuraavankerran duunissa ollaan keskiviikkona ensi viikolla, tulee mukavan monta vapaapäivää. Ei haittaa.

Olen tässä painiskellut taas sen asian kanssa että haluaisin alkaa sukeltaa suomessa, eipä ole vaan ketään tuttua josta saisi vakiparin ja vielä suurempana ongelmana on se että mulla ei ole autoa – kamojen raahaaminen suht mahdotonta. Pitää nyt hieman punniskella ja selvitellä rauhassa hommaa, omat kamat maksaa parisen tonnia joten ei niitä turhaan viitsisi ostaa.

Aiheet:Yleinen Avainsanat:

Huomenna taas kotiin kylmaan

joulukuu 13th, 2006 Ei kommentteja

Loma alkaa olla lopussaan ja huomenna tullaan kotiin illassa, kivaa on ollut ja hieman haikein mielin taalta lahtee mutta ei ole varaa olla toista viikkoa palkattiomalla pois duunista.

Loma on kulkenut sukeltaessa, alunperin suunnittelimme suorittavamme yhden kurssin ja sukeltavamme yhteensa 4 paivaa – nyt lopulta dyykkeja oli viitena paivana ja 2 kurssia tuli plakkariin. Nyt luokituksena on Advanced Open Water Diver ja Nitrox, eli saamme sukeltaa myos happirikastetulla ilmalla.

Eilen heratys oli todella aikaisin, kello soi 0400 ja meita haettiin hotellilta jo enen viitta, lahdimme katsomaan maailmankuulun SS Thistlegormin hylkya jone matka kesti 4h veneella. Vaikka matka oli pitka niin kylla kannatti – hylkya oli jotain niin upeata etten osaa sita sanoin kuvata, kuvat ja videomatsku kertonee enemman kun paasemme kotiin.

Tanaan viela hieman hengailua ja huomenna aamulla kentalle, matka kotiin on siis todella lahdella.

Aiheet:Yleinen Avainsanat:, ,

Terveisia taalta lampimasta

joulukuu 8th, 2006 Ei kommentteja

Terveiset taalta Egyptin lammosta Sharm El Sheikista. Lampoa paivalla rapiat 25c ja illalla mennaankin sitten viileammaksi – joku 16c on ollu huonoimmillaan.

Eilen saavuttiin ja paljon ehdittiin, 1,5 tuntia landin jalkeen oltiin jo kayty hotellissa ja istuttiin paikallisen ystavamme toimistolla josta lahdimme lounaalle, iltasella sitten hieman sapuskaa huiviin ja odottamaan sukelluksia.

Sukellusfirman auto haki meidat hotellilta 7.55 ja sitten mentiin, tanaan ehdittiin vetaa puolet jatkokurssistamme ja huomenna olisi toinen osio veneella – alkuviikosta pitaisikin lahtea hylkysukeltamaan…

Aiheet:Yleinen Avainsanat:, ,

Pari tuntia ja Egypti kutsuu

joulukuu 6th, 2006 Ei kommentteja

Päivä on mennyt pakatessa ja sitten käytiin mun vanhempien luona syömässä. Tuolta sitten kohti stadia ja vaanittiin leffassa uusi Bondi :) Nyt sitten vähitellen nukkumaan ja kello soi klo 04:00 aamulla, kone nousee kohti egyptin lämpöä klo 7 :)

Aiheet:Yleinen Avainsanat:

Ajolenkkiä joulukuussa

joulukuu 1st, 2006 Ei kommentteja

Enpä ole ennen prätkällä joulukuussa ajanutkaan, nyt on sekin kokeiltu. Katselin duunista lähtiessäni tänään että tiet olivat kuivat, piti sitten kaivaa ajokamat kaapista ja repiä huppu mopon päältä poies :)

Suomen talvi on kyllä outo, eletään kohta joulua ja täällä on melkein 10 astetta lämmintä – pariin päivään ei ole paljoa satanutkaan joten tiet ovat suht kuivina pysyneet – suolakaan ei roisku isommilla teillä kun sitä ei ole tarvinnut kylvää. Tuo suola onkin ollut yksi suurimpia syitä miksen ole nyt pluskeleillä mahdollisuudesta huolimatta ajellut.

Lenkki ei ollu kauhean pitkä, pyörähdin aluksi käymään Jumbossa, sieltä Tuusulaan ja tuolta Vanhempien luokse – kun pääsin himaan näytti mittari matkaa 65km. Ei siis paljoa mutta kuukauden tauon jälkeen tuokin toi hymyn huulille ja taas jaksaa hetken pidempään kohti kevättä.

Egyptin retkikin lähenee, enää kaksi duunipäivää ja itse koneen lähtöön on tällähetkellä tarkalleen 5 päivää 7 tuntia ja 48 minuuttia. Matka on maksettu, sukellukset varattu ja ohjelmaakinn tehty. Kiirettä pitää mutta seuraavanlaista olisi tiedossa :

to : saapuminen egyptiin klo 12
pe: sukellusta
la: sukellusta
su: vapaa
ma: sukellusta
ti: sukellusta
ke: vapaa
to: kotiinlähtö klo 12

Ei paljoa vapaata ole siis, mutta on aivan ihana päästä sukeltamaan. Hieman tosin pelottaa miten lihakset jaksaa tota kun ei ole tullut 8 kuukauteen dyykittyä.

Aiheet:Yleinen Avainsanat:, ,

Bad Behavior has blocked 205 access attempts in the last 7 days.