Vesiviljelyn ihmeellisessä maailmassa
Paukkupakkaset katosivat viikonlopun myötä, tänään aamulla oli vielä yli -20C pakkasta ja iltapäivällä kun lähdin duunista oltiin jo nollan pinnassa – aika hyvä lämpötilaheitto yhden päivän aikana. Koko viikonloppu mentiin parinkympin paremmalla puolella ja sen kyllä huomasi – ulkona ei paljoa tullut viihdyttyä
Lauantaina mulla oli koiranhoitopäivä, vanhemmat lähtivät picnic-risteilylle ja mun hommiin kuului koiran hoito. Kävin hakemassa Pikkiksen kyytiin ja painelimme ostoksille, siitä sitten kohti lauttasaarta jossa piti hieman ulkoilla ja valokuvata. Pääsimme laruun ja tepastelimme varmaan kymmenisen minuuttia, siinä vaiheessa kun sain kameran laukusta oli jo näpit, hyvistä hanskoista huolimatta, umpijäässä. Se siitä sitten, kamat kasaan, koira konttiin ja matka kohti kotia.
Lauantaina päivällä ostosretkellä kävin, uuden minidisc-soittimen lisäksi, ostamassa kotiin vesiviljelyjärjestelmän. Noihan on paremmin tunnettu hampunkasvattajien keskuudessa mutta ovat todella oivia chilienkin kasvatteluun – ja parempi ollakin kun yhden kasvin setti maksaa karvan alta 100e
Tuota viritellessä kului lauantai-iltaa mukavasti ja lopulta kasvi näytti kotiutuvankin tuohon, lajikkeista purkkiin upotin Aji Cristalin jonka toivon menestyvän vesissä.
Vesiviljelyssähän kasvi ei kasva mullassa, vaan sen puhtaat juuret on istutettu leca-soraan jonne pumpataan ph-korjattua ravinneliousta – mielellään 24h/vrk. Kasvi saa litkuista ravinteet ja eri mömmöjä annostelemalla kasvun eri vaiheet saadaan pidettyä nätisti kurissa – itseasiassa kasvun ja satojen pitäisi olla 2-3 kertaisia multaviljelyyn verrattuna chilien makujenkin ollessa parhaimmillaan… Ei haittaa…

Waterfarm -vesiviljelyjärjestelmä
Sunnuntaina oli siivousta taas edessä, koska pakkanen oli passelin kova raahasimme kaikki petivaatteet petauspatjoineen pakkaseen – heihei pölypunkeille
Päivän aikana vierailimme myös anoppilassa, söimme bamboon currykanaa ja valmistauduimme taas uuteen työviikkoonkin
Kovan pakkasen takia ei sunnuntainakaan paljoa huvittanut ulkoilla.
Tämä viikko mennee varmaan aika rauhallisissa merkeissä, mä olen normaaliin tapaan päivystäjä ja kun Jussikin on iltavuorossa niin tuskin tulee mentyä uimaankaan. Noh, ensiviikolla sitten kunnon hoito jatkuu
